
Tietoa Pitsipöksystä

Hei! Olen Sari, monialayrittäjä Oulusta. Tervetuloa sivuilleni tutustumaan toimintaani.
Aloitin kahdeksan vuotta sitten alusasujen kotimyynnin ihan omaan ja ystävieni tarpeeseen, kun koin etten löydä Oulusta itselleni laadukkaita, värikkäitä, sensuelleja alusasuja kohtuuhinnalla.
Ensimmäiset kuusi vuotta toimin itsenäisenä jälleenmyyjänä ruotsalaiselle firmalle, ja noin pari vuotta sitten emoyhtiön Suomen liiketoiminnan myynnin jälkeen ryhdyin tilaamaan alusasut suoraan maahantuojien kautta. Mallisto laajeni valtavasti ja laadukkaita toimittajia on nyt runsaasti, mm. Anita, RosaFaia, LingaDore ja Janira. Uusinpana toimittajana Pamela Mannin sukkahousut.
Tällä hetkellä Pitsipöksy toimii Oulun Torikadulla muiden liiketoimintojeni ohella samassa tilassa.
Pitsipöksyn verkkokauppa avautui huhtikuussa -25. Verkkokaupasta löytyy mm. Janiran paidat sekä sukka- ja alushousuja. Verkkokaupan valikoima laajenee lähitulevaisuudessa. Liivimyynti on mielestäni "millimetripeliä", senpä vuoksi niitä ei löydy verkkokaupasta ja on vain henkilökohtaisesti sovitettavissa.
Lisäksi teen laajan mallistoni kanssa koti- ja työpaikkakutsuja Oulussa ja Oulun lähikunnissa, mutta myös sukujuurieni vuoksi Kuusamo lähikuntineen on mieleinen toiminta-alue.
"Etsin valikoimiini tuotteita, joista tykkään itsekin. Kuuntelen herkällä korvalla myös asiakkaiden toiveita. Autan mielelläni."